Avoimet työpaikat: Nuoriso-ohjaaja
Kustavin kunnan nuorisotoimessa on avoinna määräaikainen nuoriso-ohjaajan toimi ajalle 26.8.- 31.12.2024.
Ohjaajan työhön kuuluu nuorisotilatoiminnan suunnittelua ja toteutusta hanketyöntekijän ja hyvinvointikoordinaattorin kanssa. Haemme nuorisotilaohjaajaa, joka ohjaa pääasiassa 9-17-vuotiaita lapsia ja nuoria nuorisotilatoiminnassa. Nuorisotiloilla on kävijöitä tyypillisesti kymmenkunta päivittäin. Lisäksi nuoriso-ohjaaja osallistuu tarpeen mukaan nuorten kanssa tehtäviin retkiin.
Työaika viikossa vaihtelee 6-18 tunnin välillä. Nuorisotilat ovat olleet aikaisemmin avoinna tiistaisin ja keskiviikkoisin iltapäivällä. Tavoitteena on syyskaudella ainakin kokeiluluonteisesti pitää nuorisotiloja auki myös lauantaisin.
Kelpoisuusvaatimukset: Tehtävä edellyttää nuoriso-, sosiaali-, terveys-, opetus-, tms. alan koulutusta ja kokemus työskentelystä nuorten ja lasten parissa. Huomioimme myös edellä mainittujen alojen opiskelijat.
Arvostamme oma-aloitteisuutta, vastuullisuutta, hyviä sosiaalisia taitoja ja palvelulähtöistä työskentelyotetta.
Työhaastattelut pidetään elokuussa. Työhaastattelun yhteydessä tarkistamme mahdolliset opiskelu- ja työtodistukset.
Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluttua valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Tehtävässä noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa.
Palkkaus KVTES:n mukainen, joka kokoaikaisella työntekijällä on n. 2200 €.
Lue lisää osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/nuoriso-ohjaaja-kus-04-3-24/