Postitie

Postitie

Suomen postinkulun historia ulottuu vuoteen 1638, jolloin Kuningatar Kristiina julkaisi postiasetuksen. Säännölistä postinkulkua varten määrättiin postitien varren taloja kahden tai kolmen peninkulman välein postitaloiksi. Postitalonpoikien oli kuljetettava posti seuraavaan postitaloon, josta se jälleen toimitettiin eteenpäin. Talonpoikien apuna postin kuljettamisessa oli vähintään kaksi renkiä. Tavallista oli, ettei talonpoika itse lähtenyt viemään postia, vaan etenkin vaarallisimpia reittejä pitkin kulkivat rengit.

Postitie kulkee Tukholmasta Ahvenanmaan kautta Turkuun. Karikkoisista vesistä ja kelirikkojen vaarallisuudesta huolimatta se on ollut merkittävä ihmisten ja tiedon kulkuväylä Suomeen. Postitalonpojan varusteisiin ovat kuuluneet mm. hylkeennahasta valmistettu laukku ja karv’vanttuut eli lapaset, joihin on kudottu hiuksia villalangan joukkoon.

Postinkuljettajan karv´vanttuut neulottiin lampaanvillasta ja hiuksista. Silloin niistä tuli tiiviit ja kestävät. Hiusten ansioista vanttuut tuntuivat lämpimiltä kosteinakin.
Hylkeennahasta valmistettu laukku ei läpäise vettä, joten se suojasi postia kastumiselta.

 

Jos messinkisiä postitorvia ei ollut saatavilla, postitalonpoikien käyttämät torvet saatettiin valmistaa häränsarvista tai tuohesta.
Kelloilla ja torvilla annettiin merkki seuraavalle positalolle saavuttaessa, jotta seuraavan talon postinkantaja tiesi olla heti valmiina lähtöön, kun posti edellisestä talosta saapui. Luistimilla matka jäätyneen vesialueen yli kävi nopeasti.
Postia on kuljetettu tammitynnyrissä, jolloin posti ei päässyt mahdollisessa haverissa uppoamaan

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjallisuutta:

  • Masonen, J.,Hakkarainen, M., Lehtonen, A. & Salminen, T. 1990. Suuri Postitie Varsinais-Suomessa. Tien linjaus, ajoitus ja nykyinen käyttö. Varsinais-Suomen seutukaavaliitto.Turku.
  • Teppo-Pärnä, Viri. 2005. Postitien viestit -kulttuuriympäristö kertoo.Rannikkoseudun Sanomat Oy. Raisio 2005.