Pehmojen kesäleirin antia
Pehmojen kesäleiri 7.-10.7. Kustavin kirjastossa

Maanantaina 7.7. määrätietoiset nuoret ja vanhemmat asiakkaamme astelivat kirjastoon ja jättivät rakkaat pehmonsa kesäleirille. Se oli jännää! Vielä nimeättömien norsun ja ankan vieraaksi ilmoittautui yhdeksän innokasta ja reipasta osallistujaa eli Peppi, Herja, Hello Kitty, Söpö, Pöpe, Haski, Mato, Vintti-Fantti sekä Pate-Late.

Ensimmäisenä iltana tutustuimme ja sovimme pelisäännöistä. Söimme iltapalaa ja kiertelimme uutta kunnantaloa. Osaa kuten Haskia hieman ujostutti aluksi, mutta ei mennyt kauaa, kun varovaisuus unohtui ja leirikaverit tuntuivat jo tutuilta. Yö uudessa paikassa oli hieman levoton, mutta aamulla pehmoporukka oli jo valmiina hommiin. Pehmot ensin yllättyivät ja sitten innostuivat, kun kuulivat, että viettäisivät tiistaipäivän Kustavin saaristolaismuseossa. Otimme siis suunnan kohti lossia ja Vartsalaa. Kuskin paikalle oli ensin tunkua, mutta saimme lopulta kaikki autoon omille paikoilleen ja turvavyöt kiinni.

Museon pihalla otettiin kiva yhteiskuva. Pehmot intoutuivat turhankin paljon pyörimään heinissä, joten otimme pienen aikalisän. Jaoimme porukan pienempiin ryhmiin ja siirryimme museon sisätiloihin. Toiset ehtivät ottaa myös rennosti ja nauttia museon rauhallisesta tunnelmasta. Dino, Peppi ja Hello Kitty testasivat sänkyä ja Pöpe ja ankka keinutuolia.

Salin kustavilaissohvalla kelpasi Vintti-Fantin, Söpön, Madon ja norsun istuskella kuin vallan muuna herrasväkenä. Monieläin Late-Pate joutui suoraan koulun penkille. Hello Kitty, Pöpe ja Haski pääsivät testaamaan nikamapeliä. Mutta mitä ihmeen nikamia?

Museopäivän jälkeen pehmot olivat aivan puhki. Toinen yö sujuikin kunnantalon sohvalla jo rauhallisemmin. Keskiviikkona leiriläiset pääsivät auttamaan kirjastonhoitajaa eli tekemään kirjaston taustatöitä, joita ei aina ehdi aukioloaikana tekemään
.

Peppi, Söpö ja norsu auttoivat palauttamaan kirjoja koneella. Mato, Dino ja Hello Kitty etsivät varauksia. Haski ja Mato etsivät osoitelappuja.

Monieläin Late-Pate hyllytti uusia jokerikirjoja ja pari pienintä pesueen jäsentä auttoivat kuljetuspussien pakkaamisessa. Muut hyllyttivät lastenkirjoja.

Söpö ja Pöpe laittoivat Turun kirjoja laatikkoon. Niitä kertyy usein paljon. Vintti-Fantti ja Late-Pate hyppäsivät varauksen mukana kuljetuslaatikkoon. Kun kuljetus saatiin valmiiksi, koko poppoo halusi kokeilla kuljetuslaatikkokyytiä.

Tauoilla ja viimeisenä aamuna kaikki tekivät palapeliä. Keskiviikkoiltana ja torstaiaamuna joillain alkoi jo koti-ikävä painaa. Ilo oli suuri, kun leiri saatiin vihdoin maaliin ja hienot kunniakirjat kainaloon muistoksi leiristä. Oman omistajan syli tuntui leiriseikkailun jälkeen parhaimmalta paikalta ikinä. Toivottavasti kaikille pehmovieraillemme jäi leiristä ja seikkailuista hyvät kokemukset! Olitte hurjan avuliaita ja hauskaa seuraa, joten kiitos sekä pehmoille että niiden omistajille. Tervetuloa mukaan toisellakin kertaa!
