Urpo Vainion muistokonsertti
KuntaKustavilaisen paraurheilija Urpo Vainion muistokonsertti kunnanviraston valtuustosalissa. Urpo Vainion oma yhtye Temesta vastaa musisoinnista.
Kustavilaisen paraurheilija Urpo Vainion muistokonsertti kunnanviraston valtuustosalissa. Urpo Vainion oma yhtye Temesta vastaa musisoinnista.
Viekas = VierasKasvi! VieKas LIFE -hanke perehdyttää suomalaiset haitallisiin vieraslajeihin ja niiden aiheuttamiin haittoihin hankkeen esimerkkilajien jättipalsamin, jättiputkien ja keltamajavankaalin avulla. Luennoitsijana Juuni Pentikäinen, puutarhaneuvonnan harjoittelija, VieKasLife, Marttaliitto ry VieKas LIFE (2018–2023) on Suomen suurin ja kunnianhimoisin haitallisten vieraslajien kartoitukseen, torjuntaan ja tietoisuuden levittämiseen keskittyvä hanke. Hanketta koordinoi Suomen luonnonsuojeluliitto. Hankekumppaneita ovat mm. Martat. Tilaisuus on kaikille avoin! Tervetuloa!
Suvitori auki keskiviikosta lauantaihin klo 10-13. Myynnissä käsitöitä, leivonnaisia, sinappia, paholaisenhilloa, juureksia, mansikoita, perunoita, kesäkukkia, kalaa monessa muodossa. Pieni torikahvila palvelee myös asiakkaita. Myyjiiä voi olla paikalla muinakin päivinä. TERVETULOA TORILLE TAPAAMAAN TUTTUJA!
Saaristolaismuseon kesäkauden avajaisia juhlistetaan uuden lipputangon pystytyksellä klo 12.05 sekä koko perheen Mytty-iltamat- musiikkiteatteriesityksellä klo 13. Museo on avoinna klo 12–16. Museoon ja teatteriesitykseen on vapaa pääsy. Kahvitarjoilu.
Koko perheen Mytty-iltamat- musiikkiteatteriesitys Kustavin saaristolaismuseon avajaisissa klo 13. ”Mytty-iltamissa puhalletaan yhteen hiileen, viikset karkaavat ja ujokin uskaltaa. Koko maailman polska soi ja mytty muuttuu iloksi. Mytty-iltamat on inspiroitunut iltamakulttuurista ja Keiteleen Hamulan kylän kansakoululla vuonna 1899 järjestetystä Mytty-iltamasta, jossa ohjelmassa oli muun muassa kuvaelma, puhe, runo, soittoa ja postinjako. Mytty voi olla nyytti, kangaskäärö tai muu epämääräinen mykkyrä. Asiat voivat mennä ihan myttyyn tai mytystä voi avautua kokonainen maailma.” Museo on avoinna klo 12–16. Museoon ja teatteriesitykseen on vapaa pääsy. Kahvitarjoilu.
Kustavin Urheilutalolla, Koulutie 4 Oma matto mieluusti mukaan, lainamattojakin löytyy. Mukaan voit tulla, kun sinulle sopii. Ei siis tarvitse ilmoittautua ennakkoon, kaikki mahtuvat kyllä mukaan. Hinta 5€ /kerta, maksu käteisellä paikan päällä. Lisätietoja Noora 040-7232744 TERVETULOA MUKAAN !
Tervetuloa Rahin seudun maistonkin koristeluun ja pystytykseen juhannusaattona perjantaina 24.06. klo 14.00-15.00 Kustavin Heikinmäkeen Rahinrannantien risteykseen. Koristeluja tahdittaa juhannusmusiikki ja yhteislaulu. Tarjolla leivonnaisia ja virvokkeita käteismaksulla. Uudet innokkaat kylätoimikuntalaiset ja vapaaehtoiset voivat ilmoittautua Miikka Koskelle puhelimitse 0400631658 tai tilaisuudessa paikan päällä. Juhannusterveisin, Rahin seudun kyläyhdistys
Talonpoikaispurjehtijat järjestää saariston perinneveneillä purjehduskilpailun Peterzenin rannassa 2. Juhannuspäivänä. Pohjoismainen limisaumaveneperinne nimitettiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon 14.12.2021. Kiitos kuuluu niille venepuusepille ja kalastajille , jotka ylläpitääkseen elinkeinoaan ja mahdollisuutta asua ja elää saaristossa rakensivat ja kunnossapitivät näitä tervattuja puuveneitä. Kipparikokous pidetään 13:30 ja startti klo 15:00. Tervetuloa!
Kustavin Urheilutalolla, Koulutie 4 Oma matto mieluusti mukaan, lainamattojakin löytyy. Mukaan voit tulla, kun sinulle sopii. Ei siis tarvitse ilmoittautua ennakkoon, kaikki mahtuvat kyllä mukaan. Hinta 5€ /kerta, maksu käteisellä paikan päällä. Lisätietoja Noora 040-7232744 TERVETULOA MUKAAN !
Yin @ yang tunti yhdistää rauhoittavan, syvävenyttävän yin-tunnin ja dynaamisen, vahvistavan flow-tunnin (yang) yhdeksi tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Tunti sopii kaikille, et tarvitse aikaisempaa joogakokemusta, teemme helppoja liikkeitä, joihin kaikki pääsevät mukaan. Ilmoittautumista ei tarvita, tunnit ti ja to 9-10 Peterzens nurmikolla. Mukaan joogamatto/alunen, joustavat vaatteet ja vesipullo. Mahd. sateesta johtuva peruutus ilmoitetaan Peterzenin sivuilla. Käteismaksu 5;-. Tervetuloa mukaan :) Ayurveda hoitoja Peterzens satamassa Oletko koskaan kokeillut Intialaista päähierontaa tai koko vartalohoitoja, aivan ihanan rentouttavaa ja stressinpoistoa koko keholle ja mielelle. Varaa aikasi numerosta 0500-520 292/ Terhi. Varaathan aikasi ajoissa, ajat menevät nopeasti.
Ryijynäyttely Kustavin Martat ry Kustavin kunnantalon valtuustosalissa Avajaiset 1.7.2022 klo 12.00–15.00 Avoinna 2.-31.7.2022: arkisin klo 10.00–15.00 lauantaina klo 10.00–14.00
Saariston sirkusfestivaalin sirkusleireillä pidetään hauskaa yhdessä sekä opitaan uusia taitoja ja temppuja alan taitureiden ohjauksessa. Useita leirejä eri ikäisille oppilaille.
Vesisankarit-tapahtuma 3.7.2022 Lootholmassa klo 12-14 Ohjelmassa: Kajakki ja packraft kokeiluja Melontaopastusta Vesipelastustaitojen opettelua Esittelypisteitä Ilmainen kiertoajelu Kustavin Charterin veneellä Ströömillä. Lähdöt klo 12.00, 12.30, 13.00, 13.30 ja 14.00
Purjehdusleireillä uimataitoiset lapset 7-14 v. pääsevät tutustumaan optimistijollapurjehdukseen sekä perinteisiin saaristoveneisiin! Leirit järjestää Kustavin Talonpoikaispurjehtijat ja @kustavinkunta yhdessä. Kurssilla opitaan purjehduksen perustaitoja kuten käännökset, eli vendat ja jiipit, sekä tuulen havainnoimista. Leireillä lapset pääsevät Suomen Purjehdus ja Veneily -liiton kouluttaman purjehdusohjaajan opastamana tutustumaan optimistipurjehdukseen ja saaristovenepurjehdukseen (leireillä 4 ohjaajaa), leiri huipentuu saaristoveneretkeen. Leirillä opitaan myös merimiestaitoja solmuista merimerkkeihin sekä uidaan ja pidetään hauskaa yhdessä! Leiriläiset ovat järjestäjien puolesta vakuutettuja. ● Leiri 1 aloittelijoille 4.-8.7.2022 ● Leiri 2 jo hieman purjehduskokemusta omaaville (esim. viime kesän jollakurssilla olleet) 11.-15.7.2022 Kursseilla myös kolmioratapurjehdusta jollilla ja saaristolaisveneisiin perehtymistä ja purjehtimista. Leirin hinta on 150 €/hlö sis. lounaan Lootholman ravintolassa. Molemmille leireille otetaan yhteensä 12 lasta ja nuorta. Leiri pidetään klo 9:00-16:00 välisenä aikana sis. tunnin lounastauon. Ilmoittautumiset sähköpostitse 6.6. mennessä osoitteeseen tuija.alfthan@gmail.com. Lisätietoja antavat Tuija Alfthan-Likitalo 040 7212668 tai Juha Erikkilä 0400 811636. TERVETULOA! ⛵️⛵️⚓️⚓️ Tule mukaan oppimaan uusia taitoja!
Kustavin Urheilutalolla, Koulutie 4 Oma matto mieluusti mukaan, lainamattojakin löytyy. Mukaan voit tulla, kun sinulle sopii. Ei siis tarvitse ilmoittautua ennakkoon, kaikki mahtuvat kyllä mukaan. Hinta 5€ /kerta, maksu käteisellä paikan päällä. Lisätietoja Noora 040-7232744 TERVETULOA MUKAAN !
Tony de María eli Toni Jokiniitty on suomalainen flamencokitaristi, joka on esiintynyt kotimaan lisäksi Espanjassa, Saksassa, Baltiassa sekä Ruotsissa. Ohjelmistossa kuullaan kappaleita hänen omasta tuotannostaan sekä perinteistä flamencoa. Tervetuloa musiikkimatkalle Andalusiaan! Liput ovat myynnissä ennakkoon Kustavin kirjastossa sekä Tuulentuvalla puoli tuntia ennen konsertin alkua.
Taidenäyttely "Yhdistyminen", esillä akvarellimaalauksia, keramiikkaa ym. Avoinna 10.-30.7. klo. 12-18.
Monitaiteinen kirjallisuusfestivaali Kustavissa. Taiteen iloa ja maailmaa muuttavaa voimaa keskellä kauneinta saaristoluontoa heinäkuussa - Vuoden 2022 tapahtuman teema on Taide pelastaa maailman! Luvassa muun muassa uuden taiteellisen johtajan Elina Kilkun dramatisointi Volter Kilven varhaiskauden novellista "Onnen saarella".
Kustavin Urheilutalolla, Koulutie 4 Oma matto mieluusti mukaan, lainamattojakin löytyy. Mukaan voit tulla, kun sinulle sopii. Ei siis tarvitse ilmoittautua ennakkoon, kaikki mahtuvat kyllä mukaan. Hinta 5€ /kerta, maksu käteisellä paikan päällä. Lisätietoja Noora 040-7232744 TERVETULOA MUKAAN !
Saariston sirkusfestivaalin kantaesitys Air järjestään ArtTeatron hirsisirkuksessa 14.7. klo 18.00. Huiman ilma-akrobatian lisäksi nähdään taikuutta, tasapainoilua, jongleerausta, nuorallatanssia ja riipuntaa hiuksista.
Saariston sirkusfestivaali tuo tuulahduksen kansainvälistä varieteeta, akrobatiaa maassa ja ilmassa, vaarallista tasapainoilua ja jännittävää mustaa teatteria Kustaviin. Esiintyjiä on mukana muun muassa Cirque du Soleil -ryhmästä Pariisistaasti. Koko spektaakkeli nähdään ArtTeatron hirsisessä sirkuksessa keskellä kauneinta saaristomaisemaa. Air - varietee ilmassa ensi-ilta on 14.7. klo 18. Muista myös sirkusleirit 2.7.-5.7. ja 6.7.-9.7. Ei ikärajaa. Tervetuloa.
Suomen söpöin pride tulee taas! Vakka-Suomen ainoa pride-tapahtuma on Kustavin oma Queerstavi Pride. Tapahtumassa vaaditaan yhdenvertaisia oikeuksia HLBTIQ-ihmisille. Kaikilla on oikeus asua ja lomailla kaikkialla, myös Kustavissa, ilman pelkoa syrjinnästä tai häirinnästä. Tapahtumapäivänä 16.7.2022 ohjelmassa on pride-kulkue ja jatkot. Tervetuloa mukaan osoittamaan tukesi ihmisoikeuksille!
Kustavin Urheilutalolla, Koulutie 4 Oma matto mieluusti mukaan, lainamattojakin löytyy. Mukaan voit tulla, kun sinulle sopii. Ei siis tarvitse ilmoittautua ennakkoon, kaikki mahtuvat kyllä mukaan. Hinta 5€ /kerta, maksu käteisellä paikan päällä. Lisätietoja Noora 040-7232744 TERVETULOA MUKAAN !
Tervetuloa nauttimaan mukavasta toritunnelmasta Kustavin keskustaan Vähämaankujalle ja Suvitorille! Suurtoripäivä on isompi toripäivä kuin useimmilla paikkakunnilla toripäivät normaalisti, mutta pienemmät kuin markkinat. Siksipä me ollaankin koottu tämä meidän porukka erilaisten tuotteiden myyjistä, että saadaan tarjottua teille mahdollisimman laaja ja monipuolinen kattaus. Lisätietoja Suurtoripäivistä ja mukana olevista yrityksistä löydät Facebook-sivultamme. www.facebook.com/suurtoripaivat
Purjehdustapahtuma saariston perinteisillä tervatuilla limilautaisilla puuveneillä palauttaa mieleemme ajan, jolloin ei Kustaviin johtanut yhtään siltaa eikä lossia. Kaikki kulkeminen saariston ja mantereen välillä tapahtui puisilla aluksilla. Usein nämä alukset olivat saaristossa asuvien itse tai läheisen tekemiä. Vuosituhantinen perinne palkittiin pohjoismaissa liittämällä näiden alusten limilautainen rakennusperinne UNESCOn maailmanperintöluetteloon 14.12.2021. Kipparikokous klo 13:30 ja startti klo 15:00. Tervetuloa.
Kustavin Urheilutalolla, Koulutie 4 Oma matto mieluusti mukaan, lainamattojakin löytyy. Mukaan voit tulla, kun sinulle sopii. Ei siis tarvitse ilmoittautua ennakkoon, kaikki mahtuvat kyllä mukaan. Hinta 5€ /kerta, maksu käteisellä paikan päällä. Lisätietoja Noora 040-7232744 TERVETULOA MUKAAN !
Yhdistyksen teatterimatka jäsenille 28.7.2022 Pyynikin kesäteatteriin Tampereelle, Sirkku Peltolan menestysnäytelmä Suomen Hevonen. Matkan hinta noin 70 euroa, sis. bussikuljetuksen, lounaan menomatkalla klo 11.00 Huittisissa, teatteriesityksen klo 14.00 ja väliaikakahvin. Lähtö Kustavista klo 9.00 ja Taivassalosta 9.20. Matka on yhteinen Taivassalon yhdistyksen kanssa. Tied. Kirsti 040 5897 149
Varisnais-Suomen Piirin kesäteatterimatka Tampereelle Pyynikin kesäteatteriin 28.7. Näytelmä SUOMEN HEVONEN. Lähtö Kustavista klo 9.00, Taivassalosta klo 9.20. Menomatkalla lounas Huittisissa Ravintola Wanha WPK, teatteriesitys klo 14, väliaikakahvit. Matkan hinta noin 70 euroa. Muutama paikka vapaana, lähde mukaan! Tiedustelut Kirsti 040 5897 149
EL Varsinais-Suomen Piirin kesäteatterimatka Tampereelle 28.7. Näytelmä Suomen Hevonen. Matka yhteinen Taivassalon yhdistyksen kanssa. Hinta 65 euroa, sis. bussikuljetukset, menomatkalla lounas Huittisissa (Ravintola Wanha WPK), teatteriesitys klo 14, väliaikakahvit. Lähtö Kustavista Kivimaan koulun pihalta klo 9.00 ja Taivassalosta klo 9.20. Tiedustelut Kirsti 040 5897 149 ps. Ilmoita myös mahdollinen erityisruokavalio ruokailujen takia
Kirpputoriviikonvaihde! 🌞 Merikaisla Tuulessa Pihakirppis ja punamultaisen ulkorakennuksen kirpputori järjestetään heinäkuun lopulla viikonvaihteen ajan: pe 29.7. klo 15-18 / la 30.7. klo 10 -16 / su 31.7. klo 12-14. Siskokirppis: Pihakirppiksen vierailijana on siskoni omilla kirppistavaroillaan. Ketrin kirppis: Pihassa myös peräkärryllinen ystävän kirppistavaraa. Extrana on Naisten Pankin -kirpputori, jolla kerätään varoja hyväntekeväisyyteen: "Naisten Pankki on vapaaehtoisten verkosto, jonka kerää varoja kehitysmaiden naisten toimeentulon parantamiseksi kestävän kehityksen periaattein. Varoilla tuetaan naisten ammatti- ja yrittäjäkoulutusta, työkalujen ja materiaalin hankintaa sekä naisten oikeuksien ja aseman parantamista." Säävaraus! Tule pihalle kävellen tai fillarilla. Autoilijat: jätä auto hirvipatsaalle (vastapäätä tietä) tilanpuutteen vuoksi. Maksu käteinen tai MobilePay. Uusia tavaroita tulee joka päivä kirppikselle. Koriste- ja käyttötavaraa, vintagea. Astioita. Poppanoita ja kankaita. Maalais- / saariston romantiikkaa. Kalaverkkoa ja heinäseivästikkaita. Huom! Kaikki Merikaislan tuotteet eivät tule Faceen, Naisten pankin tavarat näet vain tulemalla paikalle 😀