Koko päivä

Spaunan Kallioilla – Ympäristötaiteen tapahtuma Kustavissa

Vuosnaisten luontopolku Vuosnaistentie 617

Spaunan Kallioilla on ympäristötaiteen ja paikkasidonnaisen taiteen tapahtuma keskellä kauneinta saaristoa, Kustavissa Vartsalan saaressa. Spaunan Kallioilla -tapahtuma levittäytyy reilun kilometrin pituiselle Vuosnaisten luontopolun kalliolle ja metsiin. Spaunan Kallioilla on auki koko kesän 24/7. Yleisöllä on mahdollisuus perehtyä ainutlaatuiseen saaristoluontoon samalla tutustuen ympäristön ehdoilla tehtyyn nykytaiteeseen. Jokainen teos käsittelee omalla tavallaan luonnon monimuotoisuutta, ympäröivää ympäristöä ja tämänhetkistä ilmastokriisiä. Vuonna 2022 ensimmäistä kertaa järjestettävän Spaunan Kallioilla -tapahtuman kutsutaiteilijoina nähdään Johanna Sinkkonen, Andrei Bakharev ja työryhmä Antti Kulmala & Joni Pohjankettu.

Käynnissä oleva

Yin@yang jooga Peterzens satamassa

Peterzens parattulan rantatie 16, kustavi

Yin @ yang tunti yhdistää rauhoittavan, syvävenyttävän yin-tunnin ja dynaamisen, vahvistavan flow-tunnin (yang) yhdeksi tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Tunti sopii kaikille, et tarvitse aikaisempaa joogakokemusta, teemme helppoja liikkeitä, joihin kaikki pääsevät mukaan. Ilmoittautumista ei tarvita, tunnit ti ja to 9-10 Peterzens nurmikolla. Mukaan joogamatto/alunen, joustavat vaatteet ja vesipullo. Mahd. sateesta johtuva peruutus ilmoitetaan Peterzenin sivuilla. Käteismaksu 5;-. Tervetuloa mukaan :) Ayurveda hoitoja Peterzens satamassa Oletko koskaan kokeillut Intialaista päähierontaa tai koko vartalohoitoja, aivan ihanan rentouttavaa ja stressinpoistoa koko keholle ja mielelle. Varaa aikasi numerosta 0500-520 292/ Terhi. Varaathan aikasi ajoissa, ajat menevät nopeasti.

€5,

Ryijynäyttely

Kunta

Ryijynäyttely Kustavin Martat ry Kustavin kunnantalon valtuustosalissa Avajaiset 1.7.2022 klo 12.00–15.00 Avoinna 2.-31.7.2022: arkisin klo 10.00–15.00 lauantaina klo 10.00–14.00

Kustavilaisten ja kesäkustavilaisten lasten ja nuorten jolla- ja purjehdusleirit heinäkuussa Lootholmassa ⛵️⛵️

Lootholma Kustavi

Purjehdusleireillä uimataitoiset lapset 7-14 v. pääsevät tutustumaan optimistijollapurjehdukseen sekä perinteisiin saaristoveneisiin! Leirit järjestää Kustavin Talonpoikaispurjehtijat ja @kustavinkunta yhdessä. Kurssilla opitaan purjehduksen perustaitoja kuten käännökset, eli vendat ja jiipit, sekä tuulen havainnoimista. Leireillä lapset pääsevät Suomen Purjehdus ja Veneily -liiton kouluttaman purjehdusohjaajan opastamana tutustumaan optimistipurjehdukseen ja saaristovenepurjehdukseen (leireillä 4 ohjaajaa), leiri huipentuu saaristoveneretkeen. Leirillä opitaan myös merimiestaitoja solmuista merimerkkeihin sekä uidaan ja pidetään hauskaa yhdessä! Leiriläiset ovat järjestäjien puolesta vakuutettuja. ● Leiri 1 aloittelijoille 4.-8.7.2022 ● Leiri 2 jo hieman purjehduskokemusta omaaville (esim. viime kesän jollakurssilla olleet) 11.-15.7.2022 Kursseilla myös kolmioratapurjehdusta jollilla ja saaristolaisveneisiin perehtymistä ja purjehtimista. Leirin hinta on 150 €/hlö sis. lounaan Lootholman ravintolassa. Molemmille leireille otetaan yhteensä 12 lasta ja nuorta. Leiri pidetään klo 9:00-16:00 välisenä aikana sis. tunnin lounastauon. Ilmoittautumiset sähköpostitse 6.6. mennessä osoitteeseen tuija.alfthan@gmail.com. Lisätietoja antavat Tuija Alfthan-Likitalo 040 7212668 tai Juha Erikkilä 0400 811636. TERVETULOA! ⛵️⛵️⚓️⚓️ Tule mukaan oppimaan uusia taitoja!

€150

Katriina Karikosken taidenäyttely

Katriina Karikosken kesägalleria Iniöntie 70

Taidenäyttely "Yhdistyminen", esillä akvarellimaalauksia, keramiikkaa ym. Avoinna 10.-30.7. klo. 12-18.

Volter Kilpi Kustavissa-kirjallisuusviikko

Tuulentupa

Monitaiteinen kirjallisuusfestivaali Kustavissa. Taiteen iloa ja maailmaa muuttavaa voimaa keskellä kauneinta saaristoluontoa heinäkuussa - Vuoden 2022 tapahtuman teema on Taide pelastaa maailman! Luvassa muun muassa uuden taiteellisen johtajan Elina Kilkun dramatisointi Volter Kilven varhaiskauden novellista "Onnen saarella".

Kesäjoogaa

Kustavin Urheilutalo Koulutie 4

Kustavin Urheilutalolla, Koulutie 4 Oma matto mieluusti mukaan, lainamattojakin löytyy. Mukaan voit tulla, kun sinulle sopii. Ei siis tarvitse ilmoittautua ennakkoon, kaikki mahtuvat kyllä mukaan. Hinta 5€ /kerta, maksu käteisellä paikan päällä. Lisätietoja Noora 040-7232744 TERVETULOA MUKAAN !