Koko päivä

Spaunan Kallioilla – Ympäristötaiteen tapahtuma Kustavissa

Vuosnaisten luontopolku Vuosnaistentie 617

Spaunan Kallioilla on ympäristötaiteen ja paikkasidonnaisen taiteen tapahtuma keskellä kauneinta saaristoa, Kustavissa Vartsalan saaressa. Spaunan Kallioilla -tapahtuma levittäytyy reilun kilometrin pituiselle Vuosnaisten luontopolun kalliolle ja metsiin. Spaunan Kallioilla on auki koko kesän 24/7. Yleisöllä on mahdollisuus perehtyä ainutlaatuiseen saaristoluontoon samalla tutustuen ympäristön ehdoilla tehtyyn nykytaiteeseen. Jokainen teos käsittelee omalla tavallaan luonnon monimuotoisuutta, ympäröivää ympäristöä ja tämänhetkistä ilmastokriisiä. Vuonna 2022 ensimmäistä kertaa järjestettävän Spaunan Kallioilla -tapahtuman kutsutaiteilijoina nähdään Johanna Sinkkonen, Andrei Bakharev ja työryhmä Antti Kulmala & Joni Pohjankettu.

Käynnissä oleva

Taidenäyttely ja Urpo Vainion palkinnot esillä kunnanvirastossa

Kunta

Kustavin kunnanviraston näyttelyssä on kesäkuun ajan esillä viraston omia taideaarteita sekä kustavilaisen paraurheilijan Urpo Vainion palkintoja. Näyttely on avoinna ma-pe klo 9-15.30 sekä lauantaina klo 10-14. Tervetuloa!

Kustavin saaristolaismuseon kesäkauden avajaiset

Kustavin saaristolaismuseo Vartsalantie 256

Saaristolaismuseon kesäkauden avajaisia juhlistetaan uuden lipputangon pystytyksellä klo 12.05 sekä koko perheen Mytty-iltamat- musiikkiteatteriesityksellä klo 13. Museo on avoinna klo 12–16. Museoon ja teatteriesitykseen on vapaa pääsy. Kahvitarjoilu.

Mytty-iltamat musiikkiteatteriesitys

Kustavin saaristolaismuseo Vartsalantie 256

Koko perheen Mytty-iltamat- musiikkiteatteriesitys Kustavin saaristolaismuseon avajaisissa klo 13. ”Mytty-iltamissa puhalletaan yhteen hiileen, viikset karkaavat ja ujokin uskaltaa. Koko maailman polska soi ja mytty muuttuu iloksi. Mytty-iltamat on inspiroitunut iltamakulttuurista ja Keiteleen Hamulan kylän kansakoululla vuonna 1899 järjestetystä Mytty-iltamasta, jossa ohjelmassa oli muun muassa kuvaelma, puhe, runo, soittoa ja postinjako. Mytty voi olla nyytti, kangaskäärö tai muu epämääräinen mykkyrä. Asiat voivat mennä ihan myttyyn tai mytystä voi avautua kokonainen maailma.” Museo on avoinna klo 12–16. Museoon ja teatteriesitykseen on vapaa pääsy. Kahvitarjoilu.