
Huom! Aiemmin ilmoitetusta poiketen näyttelyn viimeinen päivä on jo sunnuntaina 27.7. eikä 31.7. Aukioloaika on myös vaihtunut eli näyttely on avoinna päivittäin klo 16 asti (aiemmin klo 17).
Aija Orvaston teoksissa kohtaavat käsityön ilo. Käsin rakennettu keramiikka taipuu esittäviksi hahmoiksi, leikillisiksi tilanteiksi ja pieniksi kertomuksiksi, joissa on tilaa sekä huumorille että hiljaiselle oivallukselle.
Teoksissa on koukkuja monessa mielessä: muodossa, merkityksessä ja tunnelmassa. Ne voivat hymyilyttää tai pysäyttää, herättää muistoja tai uusia mielikuvia. Inspiraatio kumpuaa luonnosta – erityisesti merestä ja kukista – mutta myös saven omasta tahtotilasta.
Kun savi puhuu, syntyy koukutuksia, tarinoita, hahmoja ja hymähdyksiä – sydämellä.