Spaunan Kallioilla AVAJAISET lauantaina 17.6.2023 klo 13-16

Vuosnaisten luontopolku Vuosnaistentie 617, Suomi

Lämpimästi tervetuloa Spaunan Kallioilla -tapahtuman avajaisiin lauantaina 17.6.2023 klo 13! Paikan päällä tavattavissa on tapahtuman taiteilijoita, jotka kertovat teoksistaan ja niiden synnystä. Luvassa on myös Spaunan keittiön maineikasta purtavaa! Spaunan Kallioilla on ympäristötaiteen ja paikkasidonnaisen taiteen tapahtuma keskellä kauneinta saaristoa, Kustavissa Vartsalan saaressa 5.6.-27.8.2023. Spaunan Kallioilla -tapahtuma levittäytyy reilun kilometrin pituiselle Vuosnaisten luontopolun kalliolle ja metsiin. Spaunan Kallioilla on auki koko kesän 24/7, jolloin yleisöllä on mahdollisuus perehtyä ainutlaatuiseen saaristoluontoon samalla tutustuen ympäristön ehdoilla tehtyyn nykytaiteeseen. Jokainen teos käsittelee omalla tavallaan luonnon monimuotoisuutta, ympäröivää ympäristöä ja tämänhetkistä ilmastokriisiä. TAITEILIJAT Sonja Elenius Johanna Sinkkonen John Sundberg & Andrei Bakharev Trivial Zero Suvi Nurmi Veera Arstio Holz Kollektiv Antti Kulmala, Joni Pohjankettu & Suvi Ylönen YHTEISKULJETUS AVAJAISIIN Spaunan Kallioilla järjestää yhteiskuljetuksen avajaisiin ja sieltä pois. Lähtö tapahtuu Turun Tuomiokirkon edestä klo 11 ja paluu samalle paikalle noin klo 18. Sitovat ilmoittautumiset yhteiskuljetukseen: info@spaunankallioilla.fi, laita viestiin oma nimesi ja puhelinnumerosi sekä osallistujien määrä. Paikkoja rajoitetusti! OHJELMA Klo 11 Yhteiskuljetuksen lähtö Turun Tuomiokirkon edestä Klo 13 Puheita ja kiitoksia Klo 14 Teoskierros jonka jälkeen purtavaa Spaunassa ja omakustanteinen baari Klo 16 Yhteiskuljetuksen lähtö Vartsalasta takaisin Turun Tuomiokirkolle Spaunan Kallioilla -tapahtuman mahdollistaa TAIKE, A.T. Mattilan säätiö, Kustavin kunta, Spauna ja 24rent. Tapahtuman toteuttaa Fimbul Taiteilijatalo ry. Tuottajana ja kuraattorina toimii turkulainen kuvataiteilija ja tuottaja Johanna Sinkkonen. HUOMIOITAVAA Vuosnaisten luontopolku lähtee Vartsalan lauttasataman vierestä, ravintola Spaunan pihalta. Luontopolku kulkee pääasiassa rantakallioilla ja jonkun matkaa myös metsämaastossa. Huomioitavaa on, että reitti ei sovellu liikuntaesteisille eikä lastenrattaille. Sateella rantakalliot ovat erittäin liukkaita, jolloin liikkuminen reitillä vaatii erityistä tarkkaavaisuutta. YHTEYSTIEDOT Spaunan Kallioilla Vuosnaisten luontopolku Vuosnaistentie 617 23360 Kustavi https://www.spaunankallioilla.fi/ https://www.instagram.com/spaunankallioilla/ https://www.facebook.com/SpaunanKallioilla LISÄTIETOJA Johanna Sinkkonen Tuottaja / Fimbul Taiteilijatalo ry info@spaunankallioilla.fi

SUVITORILLA TAPAHTUU

Suvitori Kivimaantie 9

Kustavin Suvitorilla juhannuksen jälkeen myyjiä paikalla keskiviikosta lauantaihin klo 10-13. (säävaraus) Elokuussa perjantaisin ja lauantaisin klo 10-13. (säävaraus) Myynnissä: > kahvia ja pullaa, virvokkeita, sinappia, paholaisenhilloa > leivonnaisia, munkkeja, sämpylöitä > vihanneksia, juureksia, marjoja, kananmunia > kesäkukkia > kalatuotteita > lampaanvillaisia villapaitoja, pipoja ym. > hellehattuja > kestokangaskasseja > keittiöliinoja > kynttilöitä, lyhtyjä (Finnlite) > kirppispöydiltä kodin tavaraa Myyjiä paikalla satunnaisesti muulloinkin, mm. kenkiä, mattoja, Turrin oliiviöljyä ym.

Raija Puonti: Nukkeja

Kunnanvirasto Keskustie 7

Kustavin kunnanvirastolla 1.-31.7.2023 Avajaiset lauantaina 1.7. klo 15-17 Näyttely avoinna heinäkuussa arkisin sekä sunnuntaina 2.7. ja la-su 15.-16.7. klo 11-14 Keskustie 7, 23360 Kustavi

Kesän purjehdusleirit lapsille ja nuorille

Lootholma Kustavi

3-7.7.2023 klo 9-16 Leiri aloittelijoille 10-14.7 2023 klo 9-16 Leiri jo hieman purjehduskokemusta omaaville Leirit Lootholmassa järjestää Kustavin Talonpoikaispurjehtijat ja Kustavin kunta yhdessä. Leirin kouluttajat ovat Suomen Veneily ja Purjehdus ry:n kouluttamia. Viikon leirin hinta 150€/hlö ja seuraavilta samasta perheestä tulevilta 100 €/hlö. (Sisältää lounaan kurssipäivinä) Lisätietoja Kustavin talonpoikaispurjehtijoiden fb

€150

Oot kaikki mulle

Kustavin Kirkko Kirkkotie 3

Eino Leinon päivän tunnelmallinen iltakonsertti

Vesisankarit-tapahtuma Lootholmassa 8.7.2023

Lootholma Kustavi

Koko perheen turvallisen vesillä liikkumisen päivä Lootholman uimarannalla ja sen välittömässä läheisyydessä. Lajikokeiluja, esittelyitä, maksuton veneretki Ströömille, viranomaisten kalustoesittelyitä ja kalastusopastusta.

Merikaisla Tuulessa Kirpputoripäivät

Merikaisla Tuulessa Kirpputori Pleikiläntie 1168 b

Kirpputoriviikonvaihde! 🌞 Merikaisla Tuulessa pihakirppis ja punamultaisen ulkorakennuksen kirpputori järjestetään heinäkuun puolivälissä viikonvaihteen ajan: Pe-su 14.-16.7.2023 • pe 14.7. klo 15-18 • la 15.7. klo 10-16 • su 16.7. klo 12-14 * Peruskirppis ulkorakennuksessa * Siskokirppis: Pihakirppiksen vierailijana on siskoni omilla kirppistavaroillaan (vain pe-la) * Ketrin kirppis: Pihassa myös peräkärryllinen ystävän kirppistavaraa. * Extrana on Naisten Pankin -kirpputori (vain pe-la), jolla kerätään varoja hyväntekeväisyyteen: "Naisten Pankki on vapaaehtoisten verkosto, jonka kerää varoja kehitysmaiden naisten toimeentulon parantamiseksi kestävän kehityksen periaattein. Varoilla tuetaan naisten ammatti- ja yrittäjäkoulutusta, työkalujen ja materiaalin hankintaa sekä naisten oikeuksien ja aseman parantamista." Uusia tavaroita tulee lähes päivittin kirppikselle. Koriste- ja käyttötavaraa, vintagea. Astioita. Poppanoita ja kankaita. Maalais- / saariston romantiikkaa. Kalaverkkoa ja heinäseivästikkaita. Huom! Kaikki kirppistavarat eivät tule Faceen, Naisten pankin tavarat näet vain tulemalla paikalle 😀 Säävaraus! Os. Pleikiläntie 1168 b, Kaurissalo - Kustavi Tule pihalle kävellen tai fillarilla. Autoilijat: jätä auto hirvipatsaalle (vastapäätä tietä) pihan tilanpuutteen vuoksi. Maksu käteinen tai MobilePay.

Sarvilinnan risteily

Kustavin Matkailuyhdistys ry järjestää retken Sarvilinnaan to. 20.7.2023. Lähtö klo 17.00 Kivimaan laiturilta. Hinta 48€ sisältäen kuljetuksen, opastuksen ströömillä ja Sarvilinnassa, ”laiturikahvit” ym. Varaukset puh. 0407445916/Jalonen. Tervetuloa mukaan!

€48

Suurtori-päivät 21.-22.7.2023

Toimintapuisto Vähämaankuja

Vähämaankujalla ja toimintapuiston parkkipaikalla (tie suljettu liikenteeltä) Myyntiaika pe 9-16 ja la 9-15 Tuotteita myynnissä laidasta laitaa, 20 torikauppiasta paikalla. ks. Lisätiedot myyjistä facebook: https://www.facebook.com/Suurtoripaivat  SUVITORI MYÖS AUKI TUOLLOIN Käsitöitä ja sisustustavaroita Oliiviöljyjä Leivonnaisia Kahvila Kalaa eri muodoissa ja valmiita ruoka-annoksia Vihanneksia, marjoja ja juureksia  

Taidetta elokuussa

Kunnanvirasto Keskustie 7

Kustavin taideyhdistyksen myyntinäyttely Kunnantalolla, Keskustie 7, Kustavi. Arkisin 9-15, keskiviikkoisin 9-17.

Markkinapäivä ja jatkot!

Bistro Verde Kivimaantie 11

Päivällä keittiö auki normaalisti ja sen lisäksi tarjolla herkullinen noutopöytä 11-16 ja illalla juhlitaan 🎶 Olemme avoinna 10-00

Kustavin Lohimarkkinat

Kivimaan koulu Koulutie 4, Kustavi, Suomi

Lions Club Kustavi järjestää tänä kesänä jo 44. Kustavin Lohimarkkinat. Tapahtuma järjestetään Kustavin Kivimaan koulun piha-alueella (Koulutie 4, 23360 Kustavi) lauantaina 5.8. klo 9-15.

Noutopöytä

Bistro Verde Kivimaantie 11

Bistro Verden suosittu noutopöytä

Taidenäyttely avajaiset

Kunnanvirasto Keskustie 7

Kustavin taideyhdistys ry:n elokuun näyttelyn avajaiset Kunnantalolla 5.8. klo 12-14. Tervetuloa mukaan!

Kesäyö Kirkkomaalla – Kustavi Ensemblen konsertti

Taivassalon seurakuntakeskus Keskustie 4

Kolmatta kesää järjestettävä suosittu Kesäyö Kirkkomaalla -konsertti lauantaina 5.8.2023 klo 18 Taivassalon seurakuntasalissa! Nuorista kustavilaistaustaisista ammattimuusikoista koostuva Kustavi Ensemble soittaa viulun, sellon ja pianon voimin konsertillisen kauneinta kamarimusiikkia tunnelmallisessa Taivassalon seurakuntasalissa. Tänä vuonna Kesäyö Kirkkomaalla -konsertti järjestetään ensimmäistä kertaa Taivassalon seurakuntasalissa aiemman Kustavin kirkon sijaan. Kustavi Ensemble toivottaakin kaikki tällä kertaa naapuriin konserttiin! Illan aikana kuullaan intohimoista, haikeaa ja virtuoottista klassista musiikkia, mm. suomalaisten säveltäjien sävellyksiä sekä klassisen musiikin merkkiteoksiin kuuluva, valloittava Rahmaninovin Trio Èlégiaque g-molli. Kustavi Ensemble: Elsi Goesch, viulu Kikko Siltanen, piano Oskari Pirttimaa, sello Aika: Lauantaina 5.8.2023 klo 18 Paikka: Taivassalon seurakuntasali Taivassalon seurakuntakeskus, Keskustie 4, 23310 Taivassalo Vapaa pääsy, käsiohjelma 5 € Lämpimästi tervetuloa konserttiin! ----- Kustavi Ensemblen kesän muut konsertit: Nousiaisten Pyhän Henrikin kesäkonsertti Su 9.7.2023 klo 18, Nousiaisten Pyhän Henrikin kirkko "Säveliä Rakkaudesta", Volter Kilpi -viikon päätöskonsertti Su 16.7.2023 klo 16, Kustavin kirkko

€5

Eläkeliiton Kustavin yhdistys ry SYYSRETKI 15.8.2023

Riihikoski

Eläkeliiton Kustavin yhdistys jäsenmatka Syysretki ENKELIPUISTOON Pöytyän Riihikoskelle 15.8.2023 Kyösti Iitti on kaivanut ikioman metsälammen erämaahan Pöytyän Kaitoonmäelle. Rannalla välkehtii metallisten veistosten puisto, josta löytyy enkeleitä, eläimiä, ihmisiä, historian tulkintoja. Metsän reunassa kohoaa 60-luvun arkkitehtuurin erikoisuus, pienenä sarjana valmistettu Futuro-talo korkeilla jalaksilla kuin ufo. Lähtö Kustavin Suvitorilta klo 8.30 Holmbergin bussilla. Vierailu Enkelipuistossa klo 10 alkaen, lounas Kaidanojan Kartanolla klo 12.30. Matkan hinta noin 60 euroa. (vähintään 30 lähtijää) HUOM! Muista ilmoittaa erityisruokavalio ilmoittautumisen yhteydessä. Tied. Kirsti 040 5897 149

€60,00

Kristillistä Hiljaisuuden joogaa Kustavin urheilukentällä

Hiljaisuuden jooga on sairaalapastori ja joogaopettaja Heli Harjunpään kehittämä joogalaji. Se on kokonaisvaltainen harjoitus, jonka liikkeet perustuvat lempeään hathajoogaan. Tällainen Hiljaisuuden joogaharjoitus on kuin miniretriitti. Voimme hetkeksi vetäytyä hälinästä ja touhusta kohden sisäistä hiljaisuutta, taustamusiikista tai muista äänistä huolimatta. Rakenne koostuu rentoutuksesta, venyttelyistä, pitoasennoista, taustamusiikista, rukouksesta, Raamatunkohdista ja mietelauseista. Hiljaisuuden joogaharjoitukset tehdään kehoa kuunnellen, arvostelematta itseään tai vertailematta muihin. Kaiken saa tehdä itselle sopivalla, lempeällä tavalla. Aikaisempaa joogakokemusta ei tarvita. Myöskään kenenkään uskonnollista taustaa ei kysellä, mitata tai kyseenalaisteta, vaan yksityisyytesi säilyy. Tule sellaisena kuin oikeasti olet. Jooga-sanan intialaisesta alkuperästä huolimatta laji ei sisällä itämaisten uskontojen harjoitusta. Joogan alalajeja on yhtä monta kuin vaikkapa musiikin. Ota mukaan oma jooga/jumppamatto, vesipullo ja kerrospukeutuminen sään mukaan. Sateella jooga siirtyy Taivassalon srk-saliin. Tapahtumapaikan voi varmistaa ja lisätietoja kysellä ohjaaja, kh Menni Heikkiseltä, 044 700 6138.

Vapaa pääsy

Kirppistapahtuma lauantaina 19.8. Suvitorilla

Suvitori Kivimaantie 9

Kustavin Suvitorilla kirppistapahtuma lauantaina 19.8. klo 10-14. Tule myymään tai tekemään löytöjä! Oma pöytä mukaan, ei paikkamaksua. Myynnissä myös kahvia, virvokkeita, pikku suolaista ja makeaa. TERVETULOA! tied. 040 5897 149 Kirsti

Avoimet ovet paloasemalla

Paloasema koulutie 2, Kustavi, Suomi

Tule tutustumaan sopimuspalokuntamme toimintaan Kustavin paloasemalle koulutie 2 21.8.2023 klo 18-20. Grilli kuumana, tarjolla makkaraa ja mehua. Tervetuloa!

Eläkeliiton Kustavin yhdistys

Kustavi-sali Kivimaantie 20, Suomi

Eläkeliiton Kustavin yhdistyksen syyskuun kuukausitapaaminen torstaina 7.9.2023 klo 12.00 Kustavi-salissa. Paikalla meidän alueemme Varhan ikääntyneiden palveluiden palvelualuepäällikkö Kirsi Routi-Pitkänen kertomassa ajankohtaisista asioista.

Marttailta teemalla ”Pula-ajan ruokia”

Kustavi-sali Kivimaantie 20, Suomi

Aloitetaan syksyn marttaillat teemalla "Pula-ajan ruokia". Keskustellaan aiheesta ja maistellaan mm. pullavanukasta. Tervetuloa vanhat ja uudet martat! Tilaisuus on kaikille asiasta kiinnostuneille avoin ja voit samalla tulla tutustumaan toimintaamme.

Sieniretki Vartsalassa

Vartsala Lahdenrannantie

Yhteinen sieniretki Vartsalan metsään sienioppaan opastuksella. Koitetaan löytää ja tunnistaa muitakin ruokasieniä kuin kanttarelli ja saada lisää tietoa näistä metsän herkuista. Kokoontuminen lauantaina 23.9 klo 14 Vartsalassa Lahdenrannantien alkupäässä mäen nyppylällä ja siitä metsään. Säävaraus siten, että jos sataa kovasti niin ei mennä. Lähtijöitä pyydetään ilmoittautumaan ennakkoon Katille tekstiviestillä tai whatsuppilla 050-3645772 niin saadaan oppaalle tietoa ryhmän koosta. Tervetuloa.

Vapaa pääsy

VANHUSTENVIIKON TAPAHTUMA KUSTAVISSA 5.10.2023

Tuulentupa

Kustavin vanhus- ja vammaisneuvosto järjestää torstaina 5.10.2023 iäkkäiden ulkoilupäivän kunniaksi maksuttoman liikunta- ja ulkoilutapahtuman Tuulentuvalla, jonne ovat kaikki ikäihmiset tervetulleita. Ohjelma: Klo 12.00 kokoontuminen Tuulentuvan pihalla emeritusprofessori Seppo Koskisen johdattama kävellään Toimintapuistoon, jossa lyhyt kuntolaitteiden esittely/testaushetki. Kävelyn yhteydessä voidaan Sepon opiskelukaveri Sauli Niinistön innoittamana keskustella vuorovaikutuksesta ja liikunnan hyvää tekevästä voimasta. ”lyhyt kävely tuottaa hyvää oloa ja avartaa ajatusta” Pirjo Ilkka pitää Tuulentuvalla seuraa niille, jotka eivät syystä tai toisesta lähde kävelylle. reitin pituus n. 700 m kävelyn jälkeen tarjolla Tuulentuvalla mehua/vettä. Klo 12.45 erittäin suosittu paikallinen orkesteri KAMJO esiintyy luvassa ikivihreitä sekä tulevia hittejä setin loppupuolella myös yleisö pääsee liikkumaan musiikin tahtiin. n. klo 13.45 kahvitarjoilu Valtakunnallista vanhustenviikkoa vietetään 1.10–8.10 teemalla ”Tehdään iästä numero”. Viikon suojelijana toimii Tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Viikon teemoihin ja sisältöihin voit tutustua osoitteessa https://vtkl.fi/tapahtumat/vanhustenviikko.

Marttailta, aiheena ”Jalkateräjumppa”

Kustavi-sali Kivimaantie 20, Suomi

Jalkaterän ja nilkan hyvinvointi on tärkeää liikkumiskyvyn kannalta. Jumpalla voit vahvistaa jalkaterän lihaksia ja nilkan liikkuvuutta. Fysioterapeutti antaa ohjeet, miten voit vahvistaa jalkateriäsi.

Eläkeliiton Kustavin yhdistys

Kustavi-sali Kivimaantie 20, Suomi

Eläkeliiton Kustavin yhdistyksen kirkkopyhä 15.10.2023. Messu Kustavi-salissa alkaa klo 10.00 ja messun jälkeen juodaan kirkkokahvit.

Perinteinen muotinäytös

Kustavi-sali Kivimaantie 20, Suomi

Perinteinen muotinäytös, jossa Kenkäkauppa Alina ja Putiikki Sik-Sak esittelevät syksyn ja talven vaate- ja kenkämuotia naisille. Ennen näytöksen alkua myynnissä kahvia ja pullaa. Tuo pieni paketti arvontaan. Tilaisuus on avoin kaikille. Tervetuloa!