Kustavi 150

Kustavi 150 vuotta!

Saariston kuningaskunta täyttää 150 vuotta vuonna 2024.

Kustavi virittäytyy 150-juhlavuoteen tuunaamalla kustavilaisia tapahtumia juhlailmeellä ja 150-vuotis tempauksilla niiden yhteydessä. Pääjuhlaa eli 150-syntymäpäiviä vietetään Kustavin nimipäivän jälkeisenä lauantaina 8.6.2024 Tuulentuvalla ja sen lähiympäristössä.

Juhlavuoden tapahtumien toivotaan puhuttelevan kaikkia ikäryhmiä ja tavoittavan ympärivuotisten asukkaiden lisäksi myös vapaa-ajanasukkaita ja matkailijoita. Juhlavuosi parhaimmillaan voi vahvistaa yhdessä tekemistä ja jättää jälkeensä hetken yhteisen riemun lisäksi jotain pysyvää, josta on nautintoa myös tuleville sukupolville. Kannustamme osallistumaan juhlavuoden toteutukseen. Avustamme juhlavuoden tavoitteita tukevia tapahtumia ja sisältöjä 150-avustuksella. Juhlavuotta koordinoi Kustavin kunta.

Juhlitaan saariston kuningaskuntaa yhdessä!

Olemme valinneet juhlavuodelle kaksi teemaa, joiden toivomme inspiroivan juhlavuoden sisällöntuotantoon.

  1. Yhdessä. Suunnitellaan, toteutetaan ja nautitaan juhlavuodesta yhdessä.
  2. Kustavi -Saariston kuningaskunta. Mitä Kustavi merkitsee sinulle? Mikä on sinun lahjasi Kustaville? Voit kertoa sen meille tai muille haluamallasi tavalla.

Kustavi 150 -tapahtumat

Kustavi.fi/tapahtumakalenteri koostaa tarjonnan

Ilmoita vuodelle 2024 alustavasti suunnitellut tapahtumat ajankohtineen ja tapahtumapaikkoineen sähköpostitse: kustavi@kustavi.fi 30.11. mennessä. Otsikoi sähköposti Tapahtumat 2024.

Voit ilmoittaa tapahtuman myös käyttäen tapahtumakalenterin ilmoita tulevasta tapahtumasta -lomaketta.

Ota yhteyttä kuntaan isompien tempausten ajankohdista, tapahtumapaikoista ja mahdollisesta yhteystoteutuksesta myös marraskuun loppuun mennessä.

Mikäli haluat olla tuottamassa sisältöä pääjuhlan yhteyteen, ole yhteydessä anna.leimola@kustavi.fi.

Kustavi 150 -avustus

Voit hakea Kustavin kunnalta avustusta omien juhlavuoden ideoidesi toteuttamiseen.

Lue lisää Kustavi 150 -avustuksesta ja jätä hakemuksesi.

Pääjuhla ja juhlatoimikunta sekä kulttuurisisällöt, Anna Leimola

Yhdistysyhteyshenkilö, Markus Malmelin

Yritysyhteistyö ja viestintä, Tuuli Jansson

Kerromme mielellämme lisää: yhteystiedot

Ilmoitukset ja muut yhteydenotot: kustavi@kustavi.fi